Stipendit on tarkoitettu sellaiseen ammatilliseen koulutukseen ja opintoihin, joita työnantaja ei maksa.  Stipendejä myönnetään useista Jollas-säätiöön kuuluvista rahastoista.

Voit hakea stipendiä esimerkiksi työharjoitteluun ulkomailla, tietotekniikan ja opiskelumateriaalien hankkimiseen tai erilaisiin osaamista kehittäviin kursseihin, opintoihin ja tutkintoihin. Itsensä kehittämisen ei tarvitse välttämättä liittyä S-ryhmässä tehtäviin töihin.

Vuosikymmenten mittaan Jollas-stipendejä on haettu ja myönnetty hyvin monenlaisiin tarkoituksiin: muun muassa oppikirjojen hankintaan, opintomatkoihin ulkomaille, etäopiskelun mahdollistavan tekniikan ostamiseen sekä erilaisiin osaamista kehittäviin kursseihin, opintoihin ja tutkintoihin.

Tällä hetkellä hakemusten painopiste on sellaisten ammattitutkintojen suorittamisessa ja kansainvälisissä opinnoissa, joita Jollas Instituutissa ei voi opiskella. Yksittäisiä opintomatkoja useammin säätiöltä haetaan avustusta pidempien jaksojen työharjoitteluun ja oleskeluun ulkomailla. Tukea haetaan myös erilaisten sähköisen opiskelun mahdollistavien välineiden hankintaan.

S-ryhmässä työskentelevän perheenjäsenen on mahdollista hakea Jollas-säätiöltä tukea opintoihin.

 

Stipendejä voi käyttää monin tavoin

Elina Honkanen, liikennemyymälätyöntekijä,
Osuuskauppa Suur-Savo, ABC Pitkäjärvi

”Olen opiskellut vuodesta 2015 Savonian ammattikorkeakoulussa restonomin YAMK-tutkintoa palveluliiketoiminnan koulutusohjelmassa. Opinnot ovat hyvässä vaiheessa. Jäljellä ovat enää opinnäytetyö ja yksi aiheseminaari. Viime joulukuussa sain Jollas-säätiöltä stipendin. Käytin stipendin viikon opintomatkaan Transylvanian yliopistossa, jossa suoritin viiden opintopisteen Nature-based tourism development -kurssin. Opintomatka oli erittäin  hyödyllinen. Se sisälsi yritysvierailuja ja luentoja yliopistolla sekä oppimistehtävän paikalliselle yritykselle. Voin sanoa, että apurahasta on ollut paljon iloa. Olen saanut asioihin uutta näkökulmaa, paljon uusia ideoita ja tutustunut moniin uusiin ihmisiin.

 

Stipendillä johtamisen erikoisammattitutkinto

Eeva Nyman, Freetime-ravintolan vuoropäällikkö,

Osuuskauppa Keskimaa

Freetime-ravintolan vuoropäällikkö Eeva Nymanilla on johtamisen erikoisammattitutkinto viittä vaille valmiina. Jollas-säätiöltä vuosi sitten saatu 500 euron stipendi kattoi hänen koulutuskustannuksensa lähes kokonaan.

Eeva Nyman on työskennellyt S-ryhmässä ravintola-alalla yli 20 vuotta, joista viimeiset 9,5 vuotta jyväskyläläisen Freetime-ravintolan vuoropäällikkönä.

– Olen koulutukseltani tarjoilija ja olen käynyt S-ryhmän vuoropäällikkökoulutuksen. Pari vuotta sitten aloin kartoittaa uusia opiskelumahdollisuuksia ja päädyin jyväskyläläisen Gradian sivuille. Työn ohessa suoritettava johtamisen erikoisammattitutkinto vaikutti kuin minulle tehdyltä, Eeva kertoo.

Itseopiskeluun ja kotitehtäviin painottunut aikuisopiskelu istui hyvin Eevan työrytmiin.

– Toki välillä työn ohessa opiskelu oli rankkaa, mutta kun itsellä on kova halu oppia uutta ja kehittyä, niin jostain sitä energiaa aina löytyy. Myös esimies ja työkaverit ovat tukeneet ihanasti opinnoissani.

Nyt Eevan tutkintopaperit ovat viimeisiä viilauksia ja lopputyön arvostelua vailla.

– Tutkinto ei ole ravintola-alaan sidottu, joten se voi avata aivan uusiakin työmahdollisuuksia. Tosin toistaiseksi jatkan ravintola-alalla. Tykkään työstäni, mutta toki toivon uusia haasteita päällikkötehtävissä. Juuri siksi tässä on opiskeltu ahkerasti, hän päättää.