Lisääntynyt luonnossa liikkuminen on vauhdittanut suomalaisten retkeilyvälineiden hankkimista, ja se näkyy myös S-ryhmässä. Kevään 2022 aikana outdoor-osasto lanseerataan valtaosaan Prismoista ympäri Suomen. Osastojen koot ja valikoimat vaihtelevat Prismojen kokojen mukaisesti.
Myllyn Prismassa Raisiossa käy kuhina. Alkamassa on outdoor-valmennus, jossa käydään läpi tuoteryhmän tyypillisimmät asiat, jotka myyjän on hyvä hallita voidakseen työskennellä ulkoilu-, retkeily- ja kalastustarvikkeiden parissa. Päivän aikana on tarkoitus tutustua eri tuotealueisiin, ja listalla on muun muassa rinkan valintaan ja säätämiseen, oikeanlaiseen vaatetukseen sekä majoitteen valintaan liittyviä asioita. Lisäksi perehdytään asiakkaan tarpeen kartoitukseen sekä annetaan vinkkejä asiakaspalveluun.
Valmentajayhteistyö Suomen Ladun kanssa
Alkuvuodesta starttasivat outdoor-osaston myyjien valmennuspäivät, joita toteutettiin yhteensä kahdeksassa Prismassa ympäri Suomen. Valmennus toteutettiin yhteistyössä Jollas Instituutin ja Suomen Latu Ry:n kanssa. Paikalla oli asiantuntijat kummastakin organisaatiosta: valmentaja Esa Hämäläinen Jollas Instituutista sekä outdoor-asiantuntija Juhani Metsäpelto Suomen Ladulta.
“Valmennukseen haluttiin mahdollisimman puolueeton yhteistyökumppani, eli sellainen, jolla ei ole kytköksiä minkään tietyn tuotemerkin kanssa”, Hämäläinen kertoo. “Valtakunnallisena ulkoiluun erikoistuneena yhdistyksenä Suomen Latu tuntui luontevalta valinnalta. Heidän asiantuntijansa olivat innostuneita kuviosta ja näkivät tässä koko retkeily- ja ulkoilugenreä palvelevan mahdollisuuden.”
Kyseeessä on täysin uusi valmennus, jonka sisältö ja toteutus on ollut Hämäläisen työpöydällä.
“Valmentajana on ollut mahtava kokemus päästä rakentamaan tätä nollasta. Alusta asti oli selvää, että valmennus toteutettaisiin kiertueena, jolloin me kouluttajat liikumme asiakkaan luo”, Hämäläinen kertoo.” Juhanin kanssa meille syntyi heti yhteinen näkemys siitä, miten valmennukselle asetetut tavoitteet saavutetaan. Hänellä on vankka kokemus erätaitojen kouluttamisesta, joten valmennuskiertue oli heti vankalla pohjalla.”
”On äärettömän tärkeää tietää, mitä myydään”
Valmennuksen tavoitteena on, että myyjät saavat perustiedot retkeilyvarusteista ja erilaisista materiaaleista sekä kokonaiskuvan siitä, mistä tekijöistä hinta muodostuu.
“On äärettömän tärkeää, että myyjät tietävät, mitä myydään. Näin parannamme asiakaskokemusta ja mahdollistamme asiakkaillemme entistäkin paremman luontokokemuksen, kun varusteet ovat kunnossa.”
Valmennus on rakennettu sisällöltään mahdollisimman monipuoliseksi niin, että luento-osuuksien lisäksi osallistujat pääsevät myös testaamaan myynnissä olevia tuotteita.
Metsäpelto näyttää käytännössä, miten makuupussiin tulisi oikeaoppisesti sujahtaa. “Älkää ikinä hengittäkö pussin sisälle, sillä eristys heikkenee ja kosteus kasvaa”. Osallistujat pääsevät itsekin hypistelemään ja testaamaan monipuolisesti valikoimaan tulevia tuotteita. Rinkat ja niiden säädöt herättävät myös paljon keskustelua. “Rinkkaa tulisi aina voida sovittaa täysinäisenä. Pitäkää huoli, että osastolla on jotain, millä rinkan saa tarvittaessa nopeasti täytettyä”, Metsäpelto opastaa.
Valmennuspäivän jälkeen toteutus saa osallistujilta positiivista palautetta. Vaikka päivä on ollut tiivis ja täynnä faktaa, myyjät ovat innoissaan ja itsevarmoina tulevasta: “Osaan antaa ohjeita esimerkiksi rinkan valintaan ja sain hyviä vinkkejä lisämyyntiin.”
Outdoor-osastot avataan valtaosissa Prismoja maalis-huhtikuun 2022 aikana.